Käytettävyysvaatimukset ovat luonteeltaan ei-toiminnallisia vaatimuksia, jotka asettavat ehtoja toiminnallisten vaatimusten suunnittelulle
Jatkanpa taas JHS vaatimusmäärittelysuosituksen (http://www.jhs-suositukset.fi/web/guest/jhs/recommendations/173) tarkastelua käytettävyysvaatimusten määrittämisen näkökulmasta (jatkoa muutamalle aiemmalle kirjoitukselleni).
Suositus määrittelee ihan mukavasti käytettävyyden perusasioita, mutta sisältää muutaman lipsahduksenkin.
Suositus määrittelee käytettävyyden ISO 9241-11 mukaisesti: "mitta, miten hyvin määrätyt käyttäjät voivat käyttää tuotetta tietyssä käyttötilanteessa saavuttaakseen määritetyt tavoitteet tuloksellisesti, tehokkaasti ja tyytyväisinä". Ja tämähän on hyvä käytettävyyden määritelmä.
Käytettävyys on ei-toiminnallinen vaatimus. Tulkintani mukaan myös suositus sisällyttää käytettävyyden ei-toiminnalliseksi vaatimukseksi. Tosin asia on ilmaistu ei-toiminnallisten vaatimusten luettelossa jostain syystä vähän epätäsmällisesti (suosituksen kohta 11.4): "tietojärjestelmän opiskelun ja käytön helppous".
Ei-toiminnallista vaatimuksista - mihin siis käytettävyysvaatimukset kuuluvat - suositus toteaa: "Ei-toiminnalliset vaatimukset määrittelevät rajoitukset ja reunaehdot toiminnallisille vaatimuksille." Ja tämä lausuma pätee hyvin myös käytettävyysvaatimuksille. Lyhyesti ilmaistuna, käytettävyyden "rajoitukset ja reunaehdot" ovat sitä, että toiminnallisuudet tulee suunnitella siten, että ne aidosti tukevat käyttäjän työtä.
Mutta sitten suositus toteaa, että "Ei-toiminnalliset vaatimukset eivät liity suoraan palveluihin vaan kertovat, mitä ehtoja järjestelmän on täytettävä, jotta toiminnalliset vaatimukset voidaan toteuttaa."
Tämä teksti on kyllä vähän harhaanjohtavaa:
Jatkanpa taas JHS vaatimusmäärittelysuosituksen (http://www.jhs-suositukset.fi/web/guest/jhs/recommendations/173) tarkastelua käytettävyysvaatimusten määrittämisen näkökulmasta (jatkoa muutamalle aiemmalle kirjoitukselleni).
Suositus määrittelee ihan mukavasti käytettävyyden perusasioita, mutta sisältää muutaman lipsahduksenkin.
Suositus määrittelee käytettävyyden ISO 9241-11 mukaisesti: "mitta, miten hyvin määrätyt käyttäjät voivat käyttää tuotetta tietyssä käyttötilanteessa saavuttaakseen määritetyt tavoitteet tuloksellisesti, tehokkaasti ja tyytyväisinä". Ja tämähän on hyvä käytettävyyden määritelmä.
Käytettävyys on ei-toiminnallinen vaatimus. Tulkintani mukaan myös suositus sisällyttää käytettävyyden ei-toiminnalliseksi vaatimukseksi. Tosin asia on ilmaistu ei-toiminnallisten vaatimusten luettelossa jostain syystä vähän epätäsmällisesti (suosituksen kohta 11.4): "tietojärjestelmän opiskelun ja käytön helppous".
Ei-toiminnallista vaatimuksista - mihin siis käytettävyysvaatimukset kuuluvat - suositus toteaa: "Ei-toiminnalliset vaatimukset määrittelevät rajoitukset ja reunaehdot toiminnallisille vaatimuksille." Ja tämä lausuma pätee hyvin myös käytettävyysvaatimuksille. Lyhyesti ilmaistuna, käytettävyyden "rajoitukset ja reunaehdot" ovat sitä, että toiminnallisuudet tulee suunnitella siten, että ne aidosti tukevat käyttäjän työtä.
Mutta sitten suositus toteaa, että "Ei-toiminnalliset vaatimukset eivät liity suoraan palveluihin vaan kertovat, mitä ehtoja järjestelmän on täytettävä, jotta toiminnalliset vaatimukset voidaan toteuttaa."
Tämä teksti on kyllä vähän harhaanjohtavaa:
- Käytettävyysvaatimukset kyllä oleellisesti liittyvät "palveluihin", jos palveluilla tarkoitetaan käyttäjille annettavaa palvelua. Kun käytettävyys on käyttäjän tehtävien tukemista, niin käytettävyysvaatimukset on pakosta määritettävä palvelutasolla.
- Käytettävyysvaatimukset eivät ole toiminnallisten vaatimusten toteutusehto - kuten varmaan kaikki ovat nähneet, toiminnallisuutta toteutetaan vaikka kuinka ilman käytettävyyttä. Ehkä tuossa onkin tarkoitettu sanoa "Ei-toiminnalliset vaatimukset ... kertovat, millä ehdoilla toiminnalliset vaatimukset tulee suunnitella" (tms.)?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti