Miksi käytettävyys niin monesti epäonnistuu tietojärjestelmien hankinnoissa?

Julkisen hallinnon tietojärjestelmien käytettävyysongelmat ovat tunnettu ongelma: henkilökunnan - ja monissa sovelluksissa myös asiakkaiden - aika menee tietojärjestelmien kanssa tuskaillessa. Tunnettu asia esimerkiksi terveydenhuollossa: http://www.laakariliitto.fi/files/ArviotkriittisiaVanska.pdf

Oma johtopäätökseni on, että juurisyytä tulee etsiä järjestelmien kilpailutus- ja hankintaprosessista. Yhtenä taustana on vaikka Oulun yliopistossa tehty tutkimus siitä, että käytettävyyttä ei aidosti vaadita tarjouspyynnöissä:
http://www.yourhost.is/images/stories/NordiCHI2010/accepted/281.html

Moni moittii kilpailutuslainsäädäntöä. Kuitenkin mielestäni se on annettu konteksti, joka tulee hyväksyä lähtökohtana. Se sitten tekee käytettävyysasioita haastavammiksi, mutta tähän haasteeseen olisi etsittävä ratkaisuja.

Tietojärjestelmän hankinnan käytettävyystoimenpiteet ovat erilaisia riippuen siitä, onko hankittava järjestelmä

1. asiakaskohtaisesti kehitettävä: hankitaan kehitystyötä
2. asiakaskohtaisesti sovitettava: perusrunko olemassa, johon tehdään asiakaskohtaisia muutoksia
3. valmisohjelmisto: esimerkiksi perustoimisto-ohjelmistot

Ensin mainitussa tapauksessa (1) järjestelmän käytettävyyttä ei voi hankintatilanteessa arvioida, koska järjestelmää ei ole olemassa. Käytettävyys pitää siis varmistaa muilla keinoin. Viime mainitussa tilanteessa (3) käytettävyyden arviointi nimenomaan tulisi suorittaa hankintatilanteessa.  Ja keskimmäinen tapaus (2) menee tähän väliin. 

Seuraavissa postauksissa käyn esimerkkien kautta läpi, miten nykyisissä tarjouspyynnöissä käytettävyyttä yritetään (jos yritetään) varmistaa, mikä niissä menee pieleen, ja miten asiaa voisi kehittää.